torstai 17. tammikuuta 2013

Kokista ja possua samaan pataan

Täällä innostuttiin pitkään kypsytetyistä lihoista oikein todenteolla, kun ensimmäinen kokeilu oli nin onnistunut. Kaupassa tuli vastaan maustamatonta possunniskaa, joten sitä sitten pataan seuraavaksi. Mielessä siinteli revitty possu, jota on tehty viime aikoina monissa blogeissa ja joka näyttää niin herkulliselta.


Porsaan kanssa pataan pääsi ikirakkauteni ja hampaideni tuhoaja numero yksi eli coca-cola. Ohje löytyi I love food -blogista, joka tarjoili samassa postauksessa useita eri marinadeja ja myös kivat yksityiskohtaiset ohjeet revityn possun tekoon.

Colapossu

1 sipuli (paloittele reiluiksi lohkoiksi)
4 valkosipulin kynttä (murskaa ja paloittele)
2 chiliä (poista siemenet ja paloittele)
5 dl colaa
1 rkl liquid smokea (löytyi ainakin Citymarketin amerikkalaisten ruokien hyllyltä)
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl ketsuppia

possunniskaa (tämä määrä paistolientä riittää noin 1,5 - 2 kg palalle, ja kyllä, kerralla kannattaa paistaa iso pala ennemmin kuin pieni)

Sekoita haudutusliemen aineet kulhossa. Laita porsas pataan ja kaada liemi päälle. Peitä pata kannella ja laita uuniin. Myös paistopussi on hyvä vaihtoehto, jos et omista sopivaa pataa. Paista possua 120 asteessa ainakin neljä tuntia, mieluusti vähän kauemminkin. Lihan sisälämpötila saa olla ainakin 93 astetta, omassani se kipusi muistaakseni 95 asteeseen saakka. Paistamisen aikana lihaa kannattaa valella paistoliemellä muutaman kerran. Tosin jos käyttää kannellista pataa, niin eipä liha taida siellä pahemmin päästä kuivumaan.

Kun liha on valmista, ota se pois uunista ja anna sen vetäytyä ainakin vartin verran. Revi liha kahden haarukan avulla riekaleiksi. Ota paistolientä noin kolme desilitraa, suurusta sitä vähän ja kaada lihan päälle. Ohjeessa sanottiin, että paistoliemen voi kaataa lihan päälle myös sellaisenaa, mutta minä halusin liemestä vähän kastikemaisempaa. Jos et halua mukaan paistoliemen rasvaa, voit jäähdyttää liemen ensin ja kuoria rasvan pois. 

Meillä possua tarjoiltiin muun muassa uunikasvisten kera. Olisi myös hauska kokeilla tehdä tästä joskus sellaisia amerikkalaistyylisiä täytettyjä leipiä. 

--

PS. Minulla ei ole mitään käsityötä kesken. Se on omituista. Telkkarin katsominenkin ilman käsityötä on ihan tylsää. Silti en osaa ollenkaan päättää, mitä aloittaisin seuraavaksi. Matonkuteesta houkuttaisi tehdä jotain, mutta mitä? Toisaalta voisi virkatakin... Tai tehdä Etelä-Pohjanmaan lapaset, joiden ohjeen sain äitiltä joulunaikaan. 

2 kommenttia:

  1. Aivan us-ko-matonta herkkua!!! Kaadoin kyllä melkein litran sitä kokista, että sain lihan peitettyä ja pistin tupla määrän BBQ-kastiketta.. Ja kypsensin lähes tunnin pidempään.
    Kiitos tästä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Se tuossa onkin parasta, että ei tarvi niin tarkasti mittailla aineksia tai paistoaikoja :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...