sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Firenze


Yhden Pisassa vietetyn yön jälkeen jatkoimme reissua tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan Firenzeen, jossa vietimme jäljellä olevat kolme yötä.


Pisan hotellihuone oli kauniin violetti, Firenzessä oli käytetty vaaleita värejä. Majapaikkamme oli Santa Maria Novellan päärautatieaseman lähellä sijaitseva Residenza Castiglioni. 



Kulmahuoneestamme näkyi kahdelle pikkukadulle. (Yöllisestä melutasosta päätellen eivät olleet ihan mitään pikkukatuja, mutta onneksi oli korvatulpat.)



Ponte Vecchio. 


Näkymä Ponte Vecchiolta Ponte Santa Trinitan suuntaan.


Michelangelon David-patsaan kopio Piazza della Signorialla. Alkuperäinen olisi löytynyt Galleria dell'Accademiasta, mutta meille riitti kopiokin :).


Mercato Centralelta olisi voinut ostaa vaikka mitä. Ihan tyhmää, että lentoyhtiöt ovat keksineet sellaisia asioita kuin käsimatkatavaroiden koko- ja painorajoitukset. 


Reissun lemppariannos on ehkäpä tässä: Risotto alla pescatora.



Firenzen keskustassa (josta suuri osa on kokonaan suljettu autoliikenteeltä) liikennöivät sähköminibussit.


Medicien valtavan Palazzon Pittin leijonakoristeyksityiskohta.


Uffizi-taidegallerian terassilta näkyi duomon kellotorni. Tähän näkymään on hyvä päättää Italia-jutut tältä erää. Reissu oli kyllä oikein onnistunut: aurinko paistoi ja seura oli mahtavaa. Italiaan on varmasti pakko päästä uudestaankin. 

Maaliskuu olikin varsinainen reissukuukausi, mutta ehkäpä nyt täällä blogissakin voidaan pikku hiljaa palata normaalijuttuihin (tämä siis kaikille niille, jotka ovat jo kyllästyneitä matkakuviin).

2 kommenttia:

  1. Bussikuva on harvinaisen onnistunut. ;)
    - Epäonnistunut bussikuvaaja

    VastaaPoista
  2. Heh, arvaa miksi mä tuon ainoan bussikuvani julkaisin :D.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...