maanantai 19. toukokuuta 2014

Kana-avokadoleipä


Rakastan sandwichejä. Tässä ohjeessa parasta on limettimajoneesi sekä kanan, suolaisen pekonin ja pehmeän avokadon yhdistelmä. Parempaa kuin monessa ravintolassa :). Löysin ohjeen kirjastosta lainaamastani Passion for Food -keittokirjasta ja olen tehnyt näitä jo kahdesti. Ja teen varmasti monta kertaa uudelleenkin.

Laitoin tähän ohjeessa olleet määrät, mutta tällaisten leipien kanssa se ei mielestäni ole niin tarkkaa, onko cheddarviipaleita kaksi vai kolme. Tällä ohjeella tulee siis yksi leipä, josta riittää sitten yhdelle tai kahdelle, riippuen vähän lisukkeistakin.

Kana-avokadoleipä

3 viipaletta paahtoleipää
1 kanan rintafile (ohutleike tms.)
2 siivua cheddarjuustoa
3 siivua pekonia
öljyä
ketsuppia
salaattia
1/2 avokado kapeina lohkoina
2 - 3 siivua tomaattia
2 - 3 siivua punasipulia

Valmista ensin majoneesi. Ruskista sen jälkeen pekonisiivut uunissa tai pannulla. Paista broileri uunissa tai pannulla kypsäksi. Laita loppuvaiheessa broilerin päälle pari viipaletta cheddaria ja anna niiden sulaa. Ruskista paahtoleipäviipaleita pannulla tilkassa öljyä.

Voitele kaksi paahtoleipäviipaletta ketsupilla ja kokoa leipä kahteen kerrokseen. Jos rintafilee on kovin paksu, voit leikata sitä ohuemmiksi viipaleiksi. Lisää limettimajoneesia molempiin kerroksiin. Jos leipä ei tunnu pysyvän koossa, paina sen läpi muutama cocktailtikku. Leikkaa leipä kulmittain kahtia.

Limettimajoneesi

2 tl limettimehua
2 rkl hienonnettua korianteria
3 rkl majoneesia (itse tykkään Hellmann'sin majoneesista)
1/2 hienonnettu valkosipulinkynsi
ripaus sokeria
ripaus suolaa

Sekoita  kaikki majoneesin ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, kun teet leivät kokoamista vaille valmiiksi.

Ohje Sara La Fountainin kirjasta Passion for Food.

Tuosta Sara La Fountainin Passion for Food -kirjasta on pakko sanoa, että niin ihanilta kuin ohjeet kuulostavatkin, kaipaisin kyllä resepteihin hieman tarkkuutta (esim. kun puhutaan inkivääristä, tarkoitetaanko tuoretta vai jauhetta). Lisäksi välillä jotain työvaiheita vain ohitetaan, tai sitten kokkaajan pitää osata järkeillä itse, miten joku asia kannattaa tehdä. Melko ärsyttävää, sillä jotenkin ajattelisin, että tuollainen kirja olisi kannattanut oikolukea ja tarkistaa ennen painoon menoa...

2 kommenttia:

  1. Ooh miten hyvältä kuulostaa! Tuota limettimajoneesia täytyy kokeilla muihinkin tarkoituksiin! :)

    Minuakin ärsyttää ylimalkaiset keittokirjat. Joistain keittokirjoista myös huomaa, ettei kaikkia reseptejä välttämättä ole kokeiltu tai ne eivät muuten vain toimi tai sitten oikoluku on jäänyt tekemättä. Jopa (tai varsinkin?) eräiden julkkiskokkien keittokirjat ovat olleet pettymys tältä osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskoisin että tuo limettimajoneesi toimii muuallakin. Tuollaiset keittokirjat ovat kyllä ärsyttäviä... Ulkoasu viimeisen päälle hiottu ja sitten esim. ainesosaluettelossa on aineita joita ei ikinä lisätä ohjeessa ruokaan tai toisinpäin. Välillä tulee myös sellainen olo, että kuvat ovat niin suuressa roolissa, ettei niitä haluta pilata liialla tekstillä. Eli sillä itse ohjeella :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...