sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Passiohedelmäuunijäätelöt kupeissa


Meillä on aika harvoin mitään jälkkäriä. Jälkiruokaa on minusta jotenkin helpompi tehdä isommalle joukolle. Kovin usein ei löydy ohjetta, joka olisi helppo soveltaa kahdelle hengelle.

Tänään vanhaa Pirkkaa selaillessani törmäsin kuitenkin niin kivaan ohjeeseen, että sitä piti päästä heti testaamaan. Annoskupeissa tarjoiltavat uunijäätelöt syntyivät nopeasti, kun pohja tehtiin kekseistä. Passiohedelmä piti huolta, että annoksista tuli raikkaan makuisia.

Näitten voimalla jaksaa ehkä lähteä vielä illalla vähän sauvakävelemään, vaikka tuo ilma ei nyt niin kiva olekaan. Leppoisaa sunnuntai-iltaa myös sinne ruudun toiselle puolen!

Passiohedelmäuunijäätelöt kupeissa
(2 kpl)

2 keksiä (esim. Domino tai LU Bastogne)
1/4 l vaniljajäätelöä
1 kananmunan valkuainen
2 rkl sokeria
1 passiohedelmää

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita keksit uuninkestävien annosvuokien tai kahvikuppien pohjalle. Murskaa keksejä esimerkiksi ruokalusikan avulla. Halkaise passiohedelmät ja kaavi hedelmäliha ja -mehu erilliseen kulhoon.

Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. Leikkaa jäätelö kuutioiksi. Lusikoi se annoskulhoihin keksien päälle. Lisää jäätelön päälle muutama lusikallinen passiohedelmää ja säästä loput kastikkeeksi.

Levitä valkuaisvaahto tasaisesti jäätelön päälle. Varmista, että valkuaisvaahto on joka puolelta kiinni kulhon reunoissa, jolloin se toimii eristeenä ja jäätelö ei sula. Nosta kupit uunipellille ja paista uunin keksitasolla noin kaksi minuuttia tai kunnes pinta saa hieman väriä. Tarkkaile, jotta marenki ei pala. Lusikoi kulhoihin vielä loput passiohedelmästä ja tarjoile heti.

Ohje Pirkasta 3/2013.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä!:) Koskahan itse saisi uunijäätelöä aikaiseksi... Passiohedelmääkään ei ole tullut koskaan tuoreena käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä myös mietin, kun passiohedelmää halkaisin, että en ole ehkä koskaan aikaisemmin niitä mihinkään käyttänyt.

      Poista
  2. Tätä täytyy kokeilla, kuulostaa todella herkulliselta! Kirjanmerkkeihini on muuten viime aikoina kerääntynyt passionhedelmäohjeita, vaikken oikeastaan ole sitä aiemmin käyttänyt, mielenkiintoinen ilmiö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on selvästi trendihedelmä nyt. Ehkä bloggaajat suosivat sitä, kun se näyttää niin kivalta kuvissa :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...