keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Voi voi voitaikina

Nyt on hyvä aika postailla kaikkia jouluaiheisia ruokia, kun ennen joulua ei muka millään ehtinyt. Tällaisia leivoin erästä lauantaista joulukahvitteluhetkeä varten. Tai voiko sitä sanoa leipomiseksi, jos sulattaa voitaikinaa, leikkaa sen paloiksi ja laittaa palojen päälle täytettä. Voitaikinaleivonnaisten ikuistaminen kuviin ei ehkä ole mitään maailman helpointa hommaa, mutta hyviä näistä tuli kuvien rumuudesta huolimatta.


Piiraat brie-viikunatäytteellä

Leikkasin yhden voitaikinalevyn muistaakseni kolmeen osaan. Jokaisen palan päälle laitoin reiluhkon palasen valkohomejuustoa ja pilkottuja kuivattuja viikunoita. Paistamisen jälkeen valutin vielä päälle kuumalle vedellä notkistettua hunajaa. Näistä olisi voinut tulla parempia tuoreilla viikunoilla, nyt lopputulos oli aika makea.



Piiraat sinihomejuusto-päärynätäytteellä

Näitä varten pilkoin yhden tuoreen päärynän. Keitin päärynänpalasia miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia vaaleassa glögissä (tämän olisi voinut tehdä jo edellisenä päivänä ja päärynät voisi jättää sitten liemeen maustumaan). Sitten taas voitaikinalevyt kolmeen osaan, jokaiselle päärynänpalasia ja murusteltua sinihomejuustoa. Uunissa nämä viihtyivät 225 asteessa noin 10 - 15 minuuttia.

Molemmat ohjeet on jossain muodossa napattu työpaikan kahvipöydän joululehtivalikoimasta... Mutta en kyllä muista tarkemmin mistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...