maanantai 22. lokakuuta 2012

Yrityksen ja erehdyksen kautta syntyi syysmyssy


Tämä virkkasi itselleen syysmyssyn. Idea lähti Vickie Howellin Urban Jungle -piposta (löytyy esim. Ravelrystä), mutta en sitten jaksanutkaan oikein noudattaa ohjetta. Alkuperäinen pipo oli tehty puff stitcheillä. Kun aloin virkata pipoa joskus junamatkalla, mielessä ei ollut ihan kirkkaana, että mites sellaisia puff stitchejä tehtiinkään, joten ajattelin oikaista ja tein vain sellaista yläpäästä yhteen virkattuja pylväsrykelmiä. (Kai niilläkin joku oikea nimi on, pahoittelut tietämättömyydestäni...)

Aloitin myssyn jo aikaa sitten, mutta jotenkin siitä tuli koko ajan ihan epäsopiva (kireä tai sitten aivan vaaaltava). Muutamaan kertaan koko hökötys tuli purettua ihan alkutekijöihinsä. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että ehkä sittenkin olisi kannattanut uhrata se muutama minuutti ohjeen tarkempaan lukemiseen. Ja puff stitchien opetteluun. Olisi ehkä päässyt vähän helpommalla ainakin tuon oikean koon suhteen.

Mutta tietääpä itse tehneensä :).

Oranssi virkattu myssy

Lanka: Semilla flamé (värisävy 115, poltettu oranssi)
Menekki: 126 g
Virkkuukoukku: 6 mm
Malli: kaukaista sukua Urban Junglelle, toteutus kuitenkin vapaasti soveltaen.

5 kommenttia:

  1. Onpa kiva malli ja ihanan syksyinen väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaipailinkin juuri tuollaista löysää myssyä. Tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka tekeminen vähän hermoja raastoikin :).

      Poista
  2. Ihanan värinen! Eikä vaikeudet ainakaan päälle päin näy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo väri on kyllä tosi huippu. Ehkä onnistuin sitten kuvakulmassa, jos vaikeudet eivät näy :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...